Best Painters in the New York City. We paint and decorate your homes.

Close Icon
   
Contact Info     Call 24 Hours: 1.888.222.5847

Sensuuri ja sosiaalinen media

Sosiaalisesta mediasta on tullut suurelle osaa ihmisistä yksi suurin informaation ja uutisten haku alusta. Twitteristä näkee maailman eri uutistoimistojen päivityksiä ja ystävät ja tutut jakavat mielenkiintoisia artikkeleita, joita voi sitten halutessaan erikseen lukea. Länsimaissa ei tule mieleenkään, että minkään laillisen materiaalin jakaminen ei olisi mahdollista, tai että se olisi rangaistavaa.

Maailmassa on kuitenkin monia valtioita, jotka eivät suhtaudu vapaaseen tiedonlevitykseen yhtä suopeasti. Mäntsälässä nettiä selatessa ei tule ajatelleeksi, että muutama sata kilometriä itään ei ihan mitä tahansa kannata laittaa omaan sosiaaliseen profiiliinsa, ja ihan kaikkea ei kannata jakaa eteenpäin.

Propagandaa harrastetaan länsimaissakin, mutta varsinainen sensuuri valtion taholta on olematonta. Venäjällä, Kiinassa ja joissakin Afrikan maissa sosiaalisen median sensuuri tai rangaistukset epäsopivaksi katsotun tiedon tai mielipiteen levityksestä ovat olleet käytössä jo vuosia.

Varsinkin vuonna 2018 on alettu puhua sensuurista sosiaalisessa mediassa ylipäätään, kun Facebookin tietovuoto tuli julkiseksi. Sensuuri sinällään on mahdollista vain valtioiden taholta, mutta jokainen yritys voi määritellä omat politiikkansa ja harjoittaa itsesensuuria hyväksi katsomallaan tavalla.

Kuten useimmat länsimaita koskettavat asiat, sosiaalisen median itsesensuuri ja siitä keskustelu on saanut alkunsa ja voimistuu Yhdysvalloissa. Maa, jonka perusarvoihin kuuluu vapaa puhe, on huolissaan valtaviksi paisuneista some palveluista, ja mahdollisuudesta, että kaikkien mielipiteet eivät tulekaan kuulluksi.

Varsinainen sensuuri ja valtiovalta

Kiinassa ei ole Facebookia, Twitteriä tai YouTubea. Jokainen, joka on vieraillut maassa, on huomannut vaikka suomalaisia lehtiä kännykällä selatessaan, että juttuun joskus liitetyt YouTube videot eivät siellä aukea. Vapaa tiedonvälitys Kiinassa on vielä utopia, vaikka valtio väittää vain estävänsä sille haitallista propagandaa.

Vapaaseen informaatioon pääsy ei Kiinassa rajoitu pelkästään sosiaaliseen mediaan. Googlesta ei voi hakea tiettyihin hakusanoihin liittyyviä materiaaleja, Wikipedia on kielletty ja useat ulkomaalaiset lehdet ainakin osan aikaa sensuroitu. Valveutuneille ihmisille, jotka asuvat siellä ja silti haluavat samat vapaudet hakea tietoa kuin länsimaissa on toki olemassa kiertoteitä. IP-osoitteen muutos Kiinan ulkopuolelle auttaa osaan ongelmista.

Venäjällä ei sosiaalista mediaa ole sensuroitu, mutta esimerkiksi Facebook on saanut siellä itselleen kilpailevan sosiaalisen median, jonka itsesensuuri ei ole niin länsimainen kuin alkuperäisellä somella. Venäläisestä Facebookista eli Vkontaktesta on mahdollista saada informaatiota ja materiaalia, joka länsimaissa on esimerkiksi tekijänoikeuslainsäädännöllä kielletty.

Sensuurin sijaan Venäjällä harjoitetaan propagandaa ja vääristä mielipiteistä rankaisemista. Jos sosiaalisessa mediassa erehtyy tykkäämään yleisen valtiovallan vastaisista mielipiteistä, voi hyvinkin nopeasti huomata joutuneensa pidätetyksi. Venäjän valtio ei kiellä, etteikö sillä olisi oma sosiaalista mediaa hyväksikäyttävä propagandatehdas. Sen tehtävänä on tuottaa ja jakaa valtiota ja sen politiikkaa puolustavia some-kirjoituksia, ja näin hukuttaa opposition ääni.

Sosiaalisen median itsesensuuri

Kuten jo todettua, sosiaalinen media ei voi harjoittaa varsinaista sensuuria, koska se ei ole valtion omistama organisaatio. Sen sijaan itsesensuuria harjoittaa jollain tavoin kaikki suuremmat yritykset, ja some enenevässä määrin. Jotkut palvelut, kuten YouTube, tunnistavat tiettyjä sanoja ja automaattisesti estävät tietyn materiaalin levittämisen alustallaan. Toiset, kuten Facebook, harjoittavat jälkisensuuria, ja valitettavan usein liian myöhään tai liian heikoin perustein.

Käyttäjätilejä voidaan poistaa tai jäädyttää tietyksi ajaksi, jos katsotaan, että levitetty informaatio tai materiaali on laitonta tai muuten yleisen tavan vastaista. Varsinaista globaalia linjaa ei tässä kuitenkaan ole, ja eri some palvelut määrittelevät kriteerit näihin toimenpiteisiin eri tavalla.

Tavallinen sosiaalisen median kuluttaja voi vain arvailla, kuinka paljon tietoa poistetaan näiltä palveluilta päivittäin. Ja koska lainsäädäntö vaihtelee maittain, jonkun mielipidekirjoitus yhdessä maassa voidaan luokitella vihapuheeksi, kun taas toisessa siihen ei ainakaan laillisesti voi puuttua. Vapaa tiedonkulku ei ole aivan niin vapaata, edes länsimaissa.